29. maaliskuuta 2011

Ammatinvalintatesti

Tein ammatinvalintatestin ja tälläsii ammetteja tuli esille:

1
.Fysioterapeutti
Sairaalassa fysioterapeutti voi työskennellä esimerkiksi leikkaukseen valmistautuvien tai leikkauksesta toipuvien kuntouttamiseen. Yksityisissä yrityksissä työkenttä voi olla hyvin moninainen ja kattaa asiakkaita monista eri ryhmistä. Ryhmänohjaukset voivat myös olla osa yksityisen yrityksen toimintakonseptia. Ammattiurheilijoiden ja taiteen ammattilaisten, kuten balettitanssijoiden tai muusikoiden, parissa työskentely usein painottuu suoritusten maksimaaliseen parantamiseen ja urheiluvammojen ehkäisyyn sekä hoitoon.

2.Lastentarhanopettaja
Lastentarhanopettaja työskentelee 1-6-vuotiaiden lasten opettajana päiväkodissa tai päiväkodin johtajana. Lisäksi lastentarhanopettajien työympäristönä voi olla kuntien sosiaalitoimisto (perhepäivähoidon ohjaaja) tai peruskoulu (esiopettaja).

3.Poliisi
on valtiovallan organisaatio, joka turvaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä, ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ennaltaehkäisee rikoksia sekä selvittää näitä ja saattaa nämä syyteharkintaan.

4.Viittomakielen tulkki
Suomessa on noin 700 tutkinnon suorittanutta viittomakielen tulkkia, joista noin 450 työskentelee alalla. Osa tulkeista työskentelee myös kielenkääntäjinä, viittomakommunikaation opettajina ja tulkkivälittäjinä.

5.Kätilö
on yhteisnimitys terveydenhoidon ammattilaisille, jotka hoitavat odottavien äitien opastusta raskauden aikana, avustavat äitiä synnytyksen aikana, hoitavat äitiä ja lasta synnytyksen jälkeen sekä hoitavat naistentautipotilaita.

Käykää teki testaa täältä

2 kommenttia:

  1. Tein kanssa just tänään saman testin, mulle tuli 1. Näyttelijä 2. Matkaopas 3. Lentoemäntä yeah right! :D

    VastaaPoista
  2. HEhhe, joo mietin kans et mistäköhän hatusta toi viittomakielen tulkkiki on vedetty :DD

    VastaaPoista